Siirry suoraan sisältöön

ESPOON KESKUS

Espoon keskus tarjoaa jokaiselle jotakin

Mikä on Espoon keskus?

Espoon keskus sijaitsee nimensä mukaisesti Espoon sydämessä eli keskellä kaupunkia. Se on erinomaisten liikenneyhteyksien varrella, sillä junarata kulkee kaupunginosan läpi. Lisäksi yhteydet paranevat entisestään, kun kaupunkirata jatkuu Leppävaarasta Espoon keskukseen. Paikka on siis helposti saavutettavissa Helsingistä, sillä junalla pääsee hetkessä perille.

Espoon keskuspuisto on kooltaan 880 hehtaaria ja se koostuu metsistä, soista sekä kallioalueista. Lisäksi puistosta voi löytää kauniita niittyjä, jotka puhkeavat etenkin kesällä kukkaan. Suuren kokonsa ansiosta se on monipuolinen kokonaisuus suomalaisesta luonnosta. Puisto on luonnontilassa, joten ihminen ei ole muokannut maisemia. Keskuspuisto on pääkaupunkiseudun laajin yhtenäinen puistoalue heti Nuuksion kansallispuiston jälkeen.

Espoon keskus
Espoon keskus

Tietoa sivustamme

Espoo pyrkii parantamaan ihmisten hyvinvointia panostamalla Espoon keskukseen. Aluetta uudistetaan muun muassa rakentamisella sekä kehittämällä keskuksen viheralueita. Näiden lisäksi kaupungilla on tarkoitus luoda monipuolisia palveluita Espoon keskukseen. Sivuillamme pääset lukemaan Espoon palveluista, ravintoloista, menoista ja aiheista, jotka ovat keskustelun alla juuri nyt.

Parasta Espoon keskuksessa

Espoo keskus koostuu monesta asuinalueesta

Espoo keskus koostuu yhteensä kuudesta eri asuinalueesta: Suvela, Kiltakallio, Kirkkojärvi, Saarniraivio, Suna ja Tuomarila. Jokainen alue on omanlaisensa ja eroaa esimerkiksi rakennuskannaltaan toisistaan. Suna on rivitalovaltaista aluetta, kun taas Suvelassa rakennukset ovat pääosin kerrostaloja.

Alueen rakennuskanta on monipuolinen, joten erilaisten asuntojen tarjonta on laajaa ja monipuolista. Pientaloalueiden lisäksi alueelta löytyy kerrostaloja, joten asuntoja löytyy eri kokoisina ja hintaisina. Espoon keskuksen tunnetuin rakennus lienee Espoon tuomiokirkko, joka on rakennettu jo myöhäiskeskiajalla. Se on pääkaupunkiseudun vanhimpia rakennuksia, joten kirkko on erinomainen nähtävyys.

Espoo keskus ja palvelut

Espoon keskus tarjoaa ihmisille monenlaisia palveluita ja niitä pyritään kaupungin toimesta jatkuvasti myös kehittämään. Sieltä löytyy kaksi isoa kauppakeskusta, jotka tarjoavat laajan valikoiman erilaisia palveluita, ja niistä löytyy myös parhaat Espoo ravintolat kaikenlaisille ruokailijoille. Espoontori on kauppakeskuksista vanhempi ja se on rakennettu vuonna 1987. Sen vieressä sijaitsee uudempi kauppakeskus Entresse, jonka yhteydessä on myös kirjasto.

Alueelta löytyvät monipuoliset liikuntapaikat mahdollistavat useiden erilaisten lajien harrastamisen ilman, että täytyy matkata pidemmän matkan päähän. Espoo keskus sijaitsee lähellä Kaivomestarin rakennusta, josta löytyy uima- ja liikuntahalli. Sieltä löytyvät laadukkaat laitteet ja kurssit kuntoliikuntaa varten. Niiden lisäksi Kannusillan väestönsuojaan on perustettu monipuolinen urheiluhalli ja ulkoliikuntaan tarkoitettuja kenttiä löytyy Kirkkojärveltä sekä Suvelasta.

Espoon keskus

Keskusteluissa nyt

Robellas cafe tarjoili monia tuotteita.
Menovinkit

Robellas cafe

Robellas cafe nautti suurta suosiota Espoon ravintoloiden keskuudessa. Mitä kahvilan paikalla nykyään tapahtuu, onko ruokaa edelleen tarjolla?

Jatka lukemista »

Espoon keskus tuo ihmiset yhteen

Espoon keskus on loistava paikka asua tai viettää vapaa-aikaa. Monipuolinen asuntokanta mahdollistaa erilaisia asumisen muotoja. Julkinen liikenne on hyvin edustettuna, sillä Espoo keskus sijaitsee junaradan varrella. Sinne kulkevat lähijunat Helsingistä, ja Turkuun suunnitellaan nopeaa junayhteyttä. Sisäliikuntaa pääsee harrastamaan urheiluhalleissa sekä ulkoliikuntaa siihen tarkoitetuilla alueilla. Kaksi kauppakeskusta varmistaa sen, että tarjolla on laaja kirjo palveluita, ja Espoo tapahtumat on suunniteltu kaikenikäisille.

Espoon keskus on lähellä kaunista suomalaista luontoa, jota pääsee nauttimaan erityisesti läheisessä keskuspuistossa. Espoon keskuspuisto on luonnoltaan monipuolinen kokonaisuus metsä- ja kallioalueita sekä niittyjä ja soita. Toisin sanoen keskuspuistossa voit nähdä Suomen luonnon pienoiskoossa. Vaikka eläimistöltään keskuspuisto on hyvin tavanomaista, tavataan siellä liito-oravaa, joten sellaisen bongaaminen on mahdollista puiston luontopoluilla.

Yleisiä kysymyksiä Espoon keskuksesta

Espoon keskus on hyvin varusteltu erilaisilla palveluilla, sillä siitä pitää huolen kaksi ostoskeskusta: Espoontori ja Entresse. Lisäksi alueelta löytyy kirjasto ja kaikki muut tarvittavat palvelut.

Espoon keskus sijaitsee junaradan varrella, joten kulkuyhteydet Helsingin suuntaan ovat kunnossa. Lisäksi alueen kautta kulkee useita bussilinjoja joka puolelle pääkaupunkiseutua. Espoo on jatkuvan kehityksen kohde ja tulevaisuudessa alueelle kaavaillaan nopeaa junayhteyttä Turkuun.

Liikuntaa voi harrastaa sisä- ja ulkohalleissa, jotka löytyvät läheltä Espoon keskuksen juna-asemaa. Lisäksi sieltä löytyy uimahalli, joten eri urheilulajeja voi harrastaa laidasta laitaan. Lähellä on myös meri ja järviä, joissa on mahdollista liikkua vesillä.